Pari sanaa marinadeista

Tämä on nyt arkistakin arkisempi päivitys, ja olen jopa miettinyt, että mahtaako moinen olla kiinnostavaa ollenkaan... Minulta on kuitenkin silloin tällöin kysytty maustamisesta ja marinoimisesta, ja ainakin meillä tällaista perusmarinadia käytetään aika usein. Lisäksi kaupoissa edelleen myydään sitä valmiiksihunajamarinoituaällöbroileripuuroa, joten tässä minun vinkkini moisten mössöjen välttämiseksi.

Ohje on taas aika suurpiirteinen, mutta tässä puuhassa ei tarvitse olla kovin tarkka. Ellei sitten valmista ruokaa jotain aivan eritystä tilaisuutta varten. Silloin kannattaa unohtaa tällainen perusmarinadi. Silloin kannattaa unohtaa myös broilerinkoivet.


Marinadi broilerille

0,5 dl öljyä
0,5 dl soijakastiketta
2 rkl hunajaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl currya
1 tl valkosipulijauhetta tai pari kolme kynttä tuoretta valkosipulia
ripaus pippuria myllystä
(sitten mielen ja käyttötarkoituksen mukaan yrttejä, sitruunan mehua tai -kuorta tms., tosin ilmankin pärjää)

Sekoita kaikki ainekset. Anna broilerin marinoitua esim. pakastepussissa. Kääntele pussia välillä. Broilerin voi myös laittaa uuniin saman tien.

Valmistan usein broilerin tälla tavalla esim. Flygande Jacobia tai broilerisalaatteja varten.

Samantyyppistä marinadipohjaa voi käyttää myös muille lihoille. Esim. possua tai punaisia lihoja marinoidessa curryn voi jättää pois. Itämaistyylistä sävyä saa inkiväärillä, naudanlihalle voi lisätä punaviiniä, lampaalle valkosipulia jne.

Kommentit

  1. On kiinnostavaa!

    Valmiiksi marinoidut lihat ovat kauheeta kuraa, itse marinoiden tietää salettiin mitä liha sisältää. Ja se maku =)

    VastaaPoista
  2. Lisäksi ne marinoidut lihat voivat olla miten vanhoja tahansa. Uh.

    VastaaPoista
  3. Tuskailen asian kanssa etten osaa maustaa lihoja ja kanoja (ostan aina marinomattomia) joten kiva saada tälläinen helpontuntuinen ja varmasti hyvä ohje, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kiva, jos tästä on iloa. Tuon soijakastikkeen voi myös vaihtaa välillä pois, se on aika hallitseva. Punaiselle lihalle vaikka punaviiniä, possulle ja kanalle omenamehua. Ja teelusikallinen suolaa perään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti