Grillikemut

Suunnittelin alunperin yllätyskemuja mieheni synttäreiden kunniaksi, mutta yllätysosuudesta luovuin hyvissä ajoin. Olisi isäntä saattanut vähän ihmetellä jääkaappiin ilmestyneitä tykötarpeita, ja viimeistään siinä vaiheessa olisin paljastunut, kun olisin leikannut omin päin ruohoa. Sitä paitsi vajaa kolmevuotias on myös aika huono säilyttämään salaisuuksia. Joka tapauksessa vietimme eilen aivan mahtavan mukavaa iltapäivää muutaman hyvän ystävän ja amerikkalaistyylisen grilliruuan parissa.

Tarjolla oli coleslawta, caesar-salaattia, maissintähkiä, vesimelonia, cokis-marinoituja ribsejä, karitsan paahtopaisteja ja yrttikastiketta sekä lohkoperunoita. Juomina oli rosé-viiniä ja jääteetä. Ja jälkkäriksi tarjolla oli strawberry banana cream pie.


Caesar-salaatti on kestosuosikkini ja oli yksi niistä ruuista, joita eniten kaipasin munattoman ruokavalion aikana. Tällä kertaa salaatti oli naturel-versio, mutta lasten iloksi sekoitin joukkoon vähän kirsikkatomaatteja. Ohje on muuten sama, jota olen käyttänyt ennenkin.


Coleslaw ei ole ollut varsinainen bravuurini, eikä siitä tullut täysosumaa tälläkään kertaa. Olisi vaan kiltisti pitänyt kipaista kauppaan hakemaan majoneesia (tai tehdä itse sitä) eikä himmailla kermaviilin kanssa. Palaan astialle, kunhan saan kasaan sellaisen kaalisalaatin, joka on oikeasti erinomaista.


Cokismarinoidut ribsit olivat tosi hyviä, vaikka ne ottivatkin melkoisen helposti väriä grillissä. Ohje on uusimmasta Ruoka-Pirkka-lehdestä. 

Cokismarinadi

1/2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyreetä
1-2 rkl öljyä
1 dl Coca-Colaa
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl fariinisokeria tai hunajaa
1/2 rkl voimakasta sinappia
1/2 tl Sambal Oelek -chilitahnaa (laitoin chilijauhetta, koska moista tahnaa ei jääkaapissa ollut)
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuullota sipulia, valkosipulia ja tomaattipyreetä öljyssä. Lisää pannulle loput marinadin ainekset ja kiehauta. Soseuta halutessasi sauvasekoittimella. Marinoi lihaa mielellään yön yli. Sopii erityisesti broilerille ja porsaanlihalle. 

Tämä annos riittää noin 600 g lihaa.




Karitsan paahtopaisteja grillataan meillä noin kerran kesässä. Helppoa ja hyvää, onnistuu aina. Samoin tuo yrttikastike on sellainen takuuvarma juttu, suosittelen sitä lämpimästi. Ja passaa tosi moneen lähtöön, vaikkapa jokun kesäisen broileri-melonisalaatin kaveriksi. Kastikkeen ja paahtopaistien ohje on täällä.


Tämä kesäinen torttu olisi ollut vielä parempaa, jos olisin saanut käsiini ruotsalaisia tai suomalaisia mansikoita. Nyt mentiin Portugalin antimilla, täytynee tehdä uusinta kierros sitten heinäkuulla. Tein samanlaisen virityksen viime juhannuksena, ohje löytyy täältä. Lisäsin tosin kermavaahtoseoksen joukkoon 3 liivatetta, jotta kakku pysyisi leikattaessa edes hieman kasassa.


Kommentit

  1. Maiskis, nälkähän tässä tulee!

    Muistatko muuten kenen valmistajan pepperonia teillä oli naperon synttäreillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee nälkä seuraavan kerran ehkä keskiviikkona, sen verran tuli eilen tankattua;o)

      Se oli joku Kotivaran salami, en muista tarkemmin mikä. Kotivaralla on tosi paljon ihania herkkuja!

      Poista
  2. Oi että, kyllä näyttää hyvältä!! Täällä on grilli ollut tosi vähällä käytöllä, kelejä odotellessa... Mutta nämä pitää laittaa korvan taa, herkullisia kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää taisi olla meillä "kesän" toinen grillauskerta ja sää oli kyllä aika harmaa. Onneksi ei satanut. Pesin perjantai-iltana uuninkin siltä varalta, että joudun tunkemaan koko setin uuniin...

      Poista

Lähetä kommentti