Dinokakku
Pikkuinen kummityttöni vietti eilen synttäreitään ja hän oli jo hyvissä ajoin toivonut kummitädiltä pinkkiä dinokakkua, jossa on marsipaania päällä ja mansikkaa täytteenä. Ja kyllähän nyt kummitäti yhden pinkin dinokakun askartelee. Halusin tehdä jotain erilaista kuin viime vuonna, joten hankin käsiini dinosaurusvuoan. Sitä paitsi, lähipiirissä on niin paljon pikkuväkeä, että vuoalle on varmasti tiedossa paljon käyttöä.
Dinon pohja oli tavallinen sokerikakkupohja (5 munan), täytteeksi laitoin mansikkamoussea (mansikkahilloa, mansikkasosetta, vaniljarahkaa, kermaa, liivatetta, limen mehua) ja lemon curdia. Marsipaanin alle tein kreemin, jota maustoin sitruunankuorella. Dinon koristelun kanssa olisi pitänyt ottaa vähän rauhallisemmin... Maalasin dinolle vähän muotoja mustalla elintarvikevärillä ja kauniiksi lopuksi suihkasin pintaan vielä helmiäistä.

Aivan täydellinen kakku, kiitos vielä kerran! Sankari ei olisi voinut olla tyytyväisempi.
VastaaPoistaSankari on niin suloinen ja kiltti:o) Ensi kerralla osaan taas olla pikkuisen tarkempi...
VastaaPoista