Irmelin vierasherkku
Kuulostaako ihanan retrolta vai vaan tosi arveluttavalta? Entä kuulostaako tutulta? Nyt kättä pystyyn ja kommenttia jättämään, jos tunnistat nimen tai alla olevan ohjeen. Tai vaikka Irmelin?! Eniten minua kiinnostaa ohjeen alkuperä. Veikkaisin, että ohje on otettu talteen jostain naistenlehdestä, ehkäpä 70-luvulta. Jostain syystä piirakka on aina silloin tällöin ollut mielessä, mutta luulin hävittäneeni ohjeen. Ohjepa oli kuin olikin tallessa vanhassa muistikirjassani. Sain sen lukiokaverin isoäidiltä joskus 90-luvun puolivälin tienoilla ja muistelen tätä retroherkkua aina lämmöllä. Pikainen googlaus tuotti yhden osuman, Hahmakettu on kirjoittanut aiheesta marraskuussa. Ilmankos en löytänyt googlella yhtikäs mitään joskus viime talven kieppeillä.
Irmelin vierasherkku on tosi täyteläinen paketti ja kaipaa ehdottomasti kaverikseen raikasta salaattia. Ja ehkä lasin viiniä sekä mukavia vieraita. Piirakka vaatii pikkuisen vaivannäköä, mutta kyllähän pieni vaivannäkö yleensä palkitaan. Tämä on niitä ruokia, jotka melkeinpä paranevat vanhetessaan. Sopisi hyvin vaikka nyyttäriviemisiksi. Tai rotinoiksi. Anybody?
Irmelin vierasherkku
3 dl Emmental Mustaleima -juustoa raasteena
3 dl vehnäjauhoja
200 g voita
1 dl kylmää vettä
Jauhelihatäyte:
2 rkl voita tai öljyä
1 iso sipuli
4 valkosipulin kynttä
400 g jauhelihaa
1-2 tl suolaa
mustapippuria
Parsamuhennos:
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
400 g tölkkiparsaa liemineen
2 dl ruokakermaa
suolaa
valkopippuria
1 dl raastettua juustoa
Valmista ensin taikina. Sekoita juustoraaste, vehnäjauhot ja suola. Nypi joukkoon voi ja lisää lopuksi vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Anna vetäytyä kylmässä vähintään puoli tuntia. Valmista sillä aikaa täytteet.
Pilko sipuli ja valkosipuli. Ruskista jauheliha ja sipulit. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä. Valmista parsamuhennos: ota parsatölkin liemi talteen ja paloittele parsat. Sulata voi ja kiehauta vehnäjauhot voissa. Lisää parsatölkin liemi ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehahtaa. Lisää parsat ja juustoraaste. Mausta ripauksella valkopippuria ja tarvittaessa suolalla. Anna jäähtyä.
Taputtele tai kauli reilu puolikas taikinasta voidellun piirasvuoan pohjalle. Kaada pohjalle jauhelihaseos ja sen päälle parsamuhennos. Kauli toinen taikinapuolikas kanneksi. Pistele ja voitele munalla. Ripottele halutessasi päälle vielä juustoraastetta. Paista uunin alatasolla 200 asteessa puolisen tuntia.
Piirakka ottaa nopeasti väriä, kuten kuvasta näkyy. Kannattaa vähän seurata tilannetta ja tarvittaessa peittää pinta leivinpaperilla kypsentämisen loppuvaiheessa.
En tunne Irmeliä eikä tämä herkkukaan ole mulle tuttu, mutta voin jo reseptin perusteella sanoa, että tulen pitämään siitä!
VastaaPoistaKannattaa ryhtyä toimeen, tämä on just sopivaa viikonloppuherkkua.
PoistaMinulla on tämä resepti. Se voitti jonain vuonna, ehkä 80- luvulla Annan lehden "pikkulämpimäiskilpailun". Olen tarjonnut salaatin kanssa siis jo vuosikymmeniä! Kiva, kun löysin; olen laittanut oman reseptini niin
VastaaPoistahyvään talteen, etten löytänyt sitä🤗
Kiva kuulla ohjeen alkuperä. Ja mukavaa, että löysit ohjeen uudelleen:)
PoistaHaluaisin tehdä tämän etukäteen illanviettoon. Onnistuukohan lämmitys?
VastaaPoistaVarmasti onnistuu. Luultavasti lämmittäisin uunissa folion alla. Toinen vaihtoehto on tehdä piirakka paistoa vaille valmiiksi etukäteen, vaikka edellisenä päivänä.
PoistaOlen ollut Lapuan ammattikoulussa keittäjä linjalla vuonna -81(?) Ja minulla on tämä ohje sieltä ja siinä on valokopiossa sivu numero 42
VastaaPoistaJa on hyvää
PoistaIrmelin vierasherkku - resepti on ollut 1960 tai-70 luvulla Alkon Etiketti-lehdessä. Ehkä on sieltä peräisin.
VastaaPoistaMihin väliin se 2dl kermaa tulee.
VastaaPoistaHyvä kysymys. Sehän tulee parsaliemen jälkeen kastikkeeseen:)
VastaaPoistaMeillä vierasherkuksi nimitetään riisipedillä kypsytettyä keittokinkkuun käärittyä banania. Tähän päälle kaadetaan herkkusienillä maustettua valkokastiketta. Tunnistaako joku tällaisen reseptin?
VastaaPoistaIrmelin vierasherkku on tuttu ja olen saanut reseptin äidiltäni. Hän on tehnyt sitä ehkä 60 -luvulla. Erinomaista. Syömme sitä tänään mieheni kanssa ja lisukkeena raikas salaatti ja punaviini. Voi hyvin tehdä etukäteen.
VastaaPoistaTerv.Marketta