Runebergintorttupäivä

Jos joku ryhtyi vuoden alussa joihinkin keventämistoimenpiteisiin niin näin helmikuussa niistä kannattaa jo luopua tai ainakin pitää taukoa. Runebergintorttuja ja laskiaispullia ei yksinkertaisesti voi jättää väliin. Tosin kovin montaa kappaletta ei kumpiakaan yleensä tarvitse syödä, minulla tämän vuoden rt-kiintiö tuli juuri äsken täyteen. Napero on myös sen näköinen, että ei halua sekaantua moisiin baakkelseihin pitkään aikaan.

Olen tehnyt tällä ohjeella ennenkin, mutta ensi vuonna lisää vähän kermaa ja vähän leivinjauhetta. Taikina on nimittäin tosi paksua ja raskasta, eikä siis nouse tasaisesti. Niinpä tortut vinksottavat vähän mikä minnekin. Ja sekös on ärsyttävää. Lisään varmaan taikinaan myös vähän kardemummaa, jos muistan. Luultavasti en muista.

Jos leipominen ei huvita, mutta paras mahdollinen torttu huvittaa, niin täältä löytyy runsaasti tietoa aiheesta.


Runebergintortut
ohje: Kotiruoka (Otava)

150 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 dl jauhettua mantelia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl korppujauhoja ja piparin muruja (laitoin n. 1 dl ja 0,5 dl piparin muruja)
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa

Koristeluun:
vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
noin 1/2 rkl vettä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää kerma ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Jaa taikina pellille paperisiin tai voideltuihin leivosvuokiin (minä käytin silikonista runebergintorttuvuokaa). Täytä vuoista 2/3. Paina jauhotetulla sormella syvennys kunkin leivoksen keskelle ja täytä syvennys vadelmahillolla. Paista 200 asteen lämmössä noin 15 minuuttia. Koristele jäähtyneet tortut. Lisää syvennykseen vadelmahilloa. Sekoita tomusokeriin vettä niin, että saat paksun tahnan. Pursota tai valuta kuorrutusta renkaaksi vadelmahillon ympärille. Kostuta halutessasi punssin, veden ja sokerin seoksella.

Kommentit

  1. Minkälaista vuokaa käytit torttuja tehdessä kun sait näin kivan näköisiä, mun mielestä suoria torttuja? Itse laitoin muffinsivuokiin, eikä niistä tullut lainkaan näin hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, kiitos kysymästä! Käytin itse asiassa silikonista runebergintorttuvuokaa tai siis sellaista peltiä. Olen kopsannut tuon tekstin vanhasta blogistani, silloin tein tortut muffinssipellillä. Olin kyllä tyytyväinen niihinkin, vaikka vähän vinompia olivatkin.

      Poista
  2. herkullisen näköisiä! itse en ole koskaan tehnyt runebergin torttuja. :s tinde4.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla, ovat todella hyviä. Ehkä lisäisin tuohon ylläolevaan ohjeeseen ripauksen kardemummaa.

      Poista

Lähetä kommentti