Sitruuna-marenkitorttu

Oikeasti nyt alkaa olla käsillä jo raparperiaika, mutta oman pikkuisen puskani satoa odotellessa oli "tyydyttävä" sitruuna-marenkitorttuun. Se on taitaa onneksi olla paras leivonnainen kaikista. Kokeilen säännöllisesti muitakin sitruuna- ja limeleivonnaisia, mutta mitään vastaavaa ei ole kohdalle vielä sattunut. Torta della nonna ja ranskalainen sitruunatorttu olivat kyllä todella hyviä mutta eivät kuitenkaan yhtä hyviä. Muutama muu sitruunaviritys on päätynyt parin päivän jääkappikypsyttelyn jälkeen biojätteeseen. Aina yhtä harmillista. Onneksi tämä ei petä koskaan.

Ohje on alunperin Pirkalta, mutta olen sitä vuosien kuluessa hieman säätänyt.

























Sitruuna-marenkitorttu

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g voita

Sitruunakiisseli:
4 dl vettä
n. 1,5-2 dl sokeria
4 rkl (reiluja) maissitärkkelysjauhoa
4 keltuaista
1 dl sitruunan mehua
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl voita

Marenki
4 valkuaista
1 dl sokeria
1 tl maissitärkkelystä 
loraus eli noin 1 tl sitruunamehua

Nypi jauhot, sokeri ja voi sekaisin. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm) ja reunoille. Peitä reunat foliolla ja kypsennä pohjaa 200 asteessa 12-14 minuuttia. Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet, voita lukuunottamatta, kattilaan ja kuumenna, kunnes kiisseli saostuu. Sekoita koko ajan. Lisää kiisseliin voi ja sekoita. Kaada jäähtynyt kiisseli torttupohjan päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita maissijauho sokeriin ja lisää seosta valkuaisvaahdon joukkoon vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Vatkaa vaahdon joukkoon myös noin teelusikallinen sitruunamehua. Nostele vaahto kiisselin päälle, painele lusikalla vaahtoa myös tortun reunoille saakka. Voit halutessasi myös pursottaa vaahdon. Käytä kuumassa (250 astetta) uunissa tai grillivastusten alla muutama minuutti. Varo ruskistamasta pintaa liikaa. Piiras on parhaimmillaan tuoreena, mutta sen voi valmistaa marenkia vaille valmiiksi edellisenä päivänä.

Kommentit