Kakkuja ylioppilasjuhliin

Vanhin kummilapsistani pääsi eilen ylioppilaaksi. Voi snif, miten niin pienestä tytöstä on tullut aikuinen näin pienessä ajassa? Ja kummitädistäkin on tullut aikuinen tässä matkan varrella. Miten tämä aika menee näin nopeasti? 

Tarjouduin hyvissä ajoin kokkausavuksi ja sovimme, että minä huolehdin kakuista. Päivänsankarin toiveena oli joku suklainen juttu ja joku raikas, hedelmäinen tai marjainen kakku. Kolmen suklaan juustokakun tein kokeilumielessä äitienpäivän aikoihin ja makuraatini kelpuutti sen ylioppilasjuhliin soveltuvaksi. Kesän kunniaksi lisäsin koristeluun syötäviä kukkia. Sitruunainen täytekakku on tehty suurin piirtein samoin kuin aikaisin keväällä tehty kääretorttu. Koristelin kakun mansikoilla ja pensasmustikoilla. Kakku olisi saanut olla vielä sitruunaisempi, tässä kohtaa paljastui tietty kokemuksen puute. Kymmenen hengen ohjeen muuttaminen sadan hengen ohjeeksi kun ei ole pelkkä yksinkertainen kertolaskutoimitus, tai sitten siitä pitkästä matikasta vaan on liian paljon aikaa. Lisäksi joku/jotkut olivat tyhjentäneet meidän lähikaupat sitruunarahkasta kesäisten juhlien kynnyksellä.

Leivoin kakut äitini keittiössä pikkuapulaisen "huolellisella" avustuksella. Äidillä on iso kylmiö, joka minun kodistani puuttuu. Varsinkin noiden kermaisten kakkujen tekemisen ilman isoja kylmätiloja (ja lyhyttä matkaa juhlapaikalle) olisi ollut mahdotonta. Täytyy joku kerta kokeilla sveitsiläisen marengin tekemistä täytekakun päälle: sen pitäisi kestää paremmin lämmintä säätä. Nyt en uskaltanut temppuilemaan mitään uutta, koska mittakaava oli näin iso. 

Sää oli juhlien kannalta kyllä muuten aivan täydellinen. Aurinkoinen ja lämmin, mutta hieman tuulinen eli ei liian kuuma. Vanhan maalaistalon vanhat vaahterat tarjosivat hienosti suojaa pienimmille ja vanhimmille juhlijoille. Täydellinen päivä.









Kommentit

  1. Wau Maija! Upeita luomuksia jälleen kerran. Oot huippu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, mutta aika simppeliä settiä oli. En vieläkään taivu mihinkään pikkutarkkaan.

      Poista
  2. Ihan mahtavia kakkuja oli kyllä, niitä syötiin vielä tänäänkin useampaan otteeseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että maistuivat. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan jäänyt kovin moneksi päiväksi...

      Poista
  3. Onpa ihanuuksia! Mulle olis voinut tuoda esim. ylimääräisen suklaakakun, jos sitä kovasti jäi =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti