Vadelmahillo

Vadelmia on paikka paikoin ollut todella paljon ja niin oli meidän mökilläkin. Mökillä ei ole sähköä, joten siellä ei ole kunnollista pakastinta. Tai on siellä sellainen pikkuinen lokero, jota kutsumme jääkaapiksi (toimii kaasulla) ja sen lokeron sisällä on vielä pienempi lokero, joka on sitten se pakastin. Sinne mahtui kaksi litraa vadelmia. Muutama litra ajelutettiin sukulaisten pakastimiin ja loput keitimme äitini kanssa hilloksi. Kotihillot ovat yleensäkin ihania, mutta metsävadelmista tehty hillo saattaapi olla kaikista hilloista parasta. Odotan jo oikein kaikkea mitä aion siitä tehdä. Ensi viikonlopuksi ohjelmassa on ainakin yksi hyvin prinsessahenkinen vadelmakakku.

Käytin aavistuksen vähemmän sokeria tähän hommaan kuin tavallisesti, yleensähän sokeria käytetään marjojen painosta puolet. Eli vaikka 2 kg marjoja, 1 kg sokeria. Nyt vadelmia oli viitisen litraa eli ehkä noin 2,5 kg. Kauheasti tuosta ei voi sokeria enää vähentää, koska sokeri on erittäin keskeinen elementti hillon säilymisessä.



Vadelmahillo

n. 2-2,5 kg vadelmia
1 kg hillosokeria
0,5 dl vettä

Siivoa metsähallitus pois marjaämpäristä. Heitä pilaantuneet vadelmat surutta pois. Ne pilaavat hillon ennemmin tai myöhemmin. Laita marjat ja sokeri kattilaan ja lisää pohjalle pieni loraus vettä, ehkä puoli desiä. Kuumenna varovasti sekoitellen. Anna kiehua 10 minuuttia, sekoittele samalla. Kuori pinnalle kertyvä vaahto pois. Tämä vaahtohomma on tärkeä, koska myös se vaikuttaa hillon säilymiseen. Anna hillon jäähtyä hetki ja purkita puhtaisiin, kuumiin tölkkeihin. Sulje heti kuumennetuilla kansilla. Säilytä pimeässä ja mieluiten viileässä.

Kommentit

  1. Vadelmahillo on kyllä aivan ehdoton kunkku (vai kuningatar)! Suursuosikki, lettujen kaveri, hilloleipähillo numero yksi ja kakussakin korvaamaton. Vielä joskus olen niin iso (ja lapset myös...) että pääsee rauhassa metsävadelmienkin kimppuun.

    VastaaPoista
  2. Sano muuta. Ihanan ihanaa on. Mietin vähän josko olisimme maustaneet jonkun erän limellä tai vaniljalla mutta emme raaskineet. Luultavasti hyvä niin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti