Chicken Pot Pie
Broileripiiras on ehkä vähän hassu nimitys tälle viritykselle mutta kyllähän tässä on kaikki piiraan elementit: maukas ja rapea "pohja" sekä mehevä täyte. Tosi maukasta ja täyteläistä.
Hävikkiviikon kunniaksi ruuan voi kasata tähteistä: vuoan pohjalle voi hyvin piilottaa vaikka riisin tai perunan tähteet, samoin muhennokseen voi käyttää yli jääneitä broilerin paloja ja kasviksia tai esim. porkkanaraastetta. Kannen voi tehdä itse tai sitten pakastimen viimeisessä nurkassa majailevista voitaikinalevyistä.
Chicken pot pien voi tehdä yhteen isoon vuokaan tai useampaan pieneen annosvuokaan. Lisäksi jonkun verran variaatioita löytyy sen suhteen josko myös vuoan pohja vuorataan taikinalla. Täytettäkin voi tietysti varioida melkoisesti: minun teki heti mieli lisätä siihen sieniä.
Käytin jälleen Maku-lehden ohjetta. Tarkkoja vaihekuvia haluavat voivat kurkata vaikka tänne. Siellä on mainiot vinkit varsinkin tuon kannen käsittelyä ajatellen.
Chicken Pot Pie
(Broileripiiras)
6-8 annosta
Taikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
100 g voita
1 rkl kylmää vettä
Täyte:
1 sipuli
2 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
400 g kypsää broilerin lihaa
2 rkl voita
1 dl vehnäjauhoja
2 dl kanalientä
2 dl maitoa
1 dl herneitä
1 dl maissinjyviä (pakaste)
1 tl suolaa
tuoretta persiljaa silputtuna (tai 1 tl kuivattua)
ripaus mustapippuria
Voiteluun:
1 muna
Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Lisää voi ja nypi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi pikkuhiljaa taikinaa kädellä sekoittaen, kunnes saat kiinteän taikinan. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistamisen ajaksi.
Kuori ja silppua sipuli. Kuori porkkana ja kuutioi se. Huuhdo sellerinvarret ja viipaloi. Kuutioi broileri. Kuullota sipuli, porkkana ja selleri pannulla voissa. Lisää jauhot ja sekoittele kasviksiin. Lisää kanaliemi ja maito pannulle koko ajan sekoitellen. Kiehauta kastike ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää kastikkeeseen broileri, herneet, maissi ja mausteet. Kaada kastike pyöreään piirasvuokaan (Ø 22 cm). Voit valmistaa piiraan myös pienissä annosvuoissa.
Kauli taikina piirasvuokaa hieman suuremmaksi pyöreäksi levyksi. Nosta kansi piiraan päälle ja vuoan reunoille. Painele reunat haarukalla. Voitele broileripiiras munalla. Paista broileripiirasta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Kommentit
Lähetä kommentti