Luukku 13: Tähtipulla

Lucian päivänä syödään ja leivotaan sahramilla maustettuja pullia, lussekatten. Keltainen väri symboloi valoa, vaikka alunperin lussekatteneilla ei ollutkaan mitään tekemistä valon tuojan, Lucian kanssa. Kyseessä on lähinnä hassu sekaannus, mutta siitä sai alkunsa hauska ja herkullinen traditio.

Sekaannuksesta ja Lucian päivästä voi lukea lisää esimerkiksi täältä.

Minä tein pullataikinasta tällä kertaa tämmöisen ison tähden. Täytteenä on voita, sokeria, mantelijauhetta ja kanelia. Ihanaa. Alkuperäisessä ohjeessa täytteenä on Nutellaa, ei varmaan hullumpaa sekään. Tärkeää on kuitenkin hyvän makuyhdistelmän lisäksi se, että täytteessä on väriä. Näin tuo hauska tähtikuvio tulee parhaiten näkyviin. Pullani ei oikeasti ollut ihan noin tumma, mutta touhuan näitä hommia pääasiassa iltaisin ja tällä hetkellä valaistusolosuhteet ovat hieman vaatimattomat...


Tee pullataikina esimerkiksi jauhopussin kyljessä olevalla ohjeella. Ja lisää halutessasi taikinaan 0,5 g sahramia.

Tein puolen litran taikinan, josta puolet käytin tähän pullaan ja lopusta puolikkaasta leivoin lasten kanssa tavallisia lussepullia.
























Kauli taikinasta kaksi suurin piirtein samankokoista kiekkoa ja nosta ensimmäinen leivinpaperin päälle. Levitä päälle pehmeää voita, kanelia, sokeria ja mantelijauhetta. Nosta toinen kiekko päälle.

Voitele pulla ennen leikkaamista munalla ja leikkaa pullaan 16 sakaraa. Sakset ovat hyvä peli, veitsellä hommasta ei meinaa tulla mitään. 

Minä laitoin tuollaisen kevyen muovirinkulan pullan keskelle, koska yritin leikata kaikista sakaroista yhtä pitkiä. 

Käännä kaksi sakaraa kerrallaan, kaksi kierrosta ja keskenään eri suuntiin. Saako tästä tolkkua?

Käy kaikki sakarat samalla tavalla läpi. Anna sen jälkeen pullan kohota rauhassa lämpimässä paikassa liinalla peitettynä ainakin puoli tuntia. Paista pullaa sen jälkeen 200 asteessa hieman keskitason alapuolella noin 25 minuuttia. Tai 175 asteessa n. 30 minuuttia. Tää paistoaika riippuu aika paljon uunista. Vaihdoin keväällä uunia ja monet paistoajat ovat menneet uusiksi.

Kommentit

  1. Vau, onpas kivan näköinen! Kiitos teko-ohjeista, tämäkin lähtee ehdottomasti kokeiluun. Mukavaa Lucian päivää koko köörille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä, on aika näppärä joo. Ja täytettä voi varioida ihan mielen mukaan, joku paistonkestävä hillokin varmasti sopisi.

      Poista
  2. Oi ihana! Täytyypä kokeilla. Tuo voisi sopia myös jouluviemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, suosittelen! Ja kävin heti vastavierailulla. Miten mä olen missannut koko jutun? Nyt meinaa jouluvalmistelut joutua odottamaan kun tuli äkisti muuta tekemistä.

      Poista
  3. Hei Maija, kuinka olet laittanut tämän tarjolle? Siis oletko leikannut yhden "sakaran" palaksi vai leikannut kuin bostonkakkua? Terv. Varpu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,
      Leikkasin pullan ensin puoliksi ja sitten sakaroiden mukaan viipaleiksi, eli vähän samaan tapaan kuin leikkaan bostonkakkua mutta en ole ihan varma kuinka muut leikkaavat bostonkakkua.

      Poista
  4. Kiitokset oivallisesta ohjeesta, tästä tuli mukava joulun ajan rotinavieminen, ja ohje oli hyvinkin helposti omaksuttavissa myös tällaisen pulla-aloittelijan toimesta! Tällä kertaa taikinasta tuli niin kuohkea, että onneksi oli uuninluukku pysäyttämässä tähden laajenemista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Tämä on kyllä rotinavieminen ihan parhaasta päästä, hyvä idea!

      Poista

Lähetä kommentti