Luukku 19: Valkoviinillä maustetut punajuuret

Kuka käskee syödä joulupöydässä rosollia? Punajuuri on kyllä oikein hyvää, mutta parhaimmillaan ehkä jopa muualla kuin siinä rosollissa. Tosin haluan kyllä pikkuisen sitä rosollia jouluna, terveisiä vaan äidille:o)

Mutta punajuurista saa muutakin hyvää. Tämä yksinkertainen ja tyylikäs lisuke sopii monentyyppisen jouluaterian osaksi. Punajuuret voi keittää edellisenä päivänä valmiiksi ja viime silaus hoituu sitten ihan kädenkäänteessä. Ohje on Safkaa-kirjasta, jonka joulupukki ystävällisesti toi minulle viime vuonna. Voin lämpimästi suositella sitä muillekin, kirja on ollut kovassa käytössä.



Valkoviinillä maustetut punajuuret

6-7 keskikokoista punajuurta
3-4 rkl voita
4 rkl balsamietikkaa
4 rkl soijakastiketta
3 rkl valkoviiniä
lehtipersiljaa

Leikkaa punajuurista naatti pois ja keitä kuorineen suolatussa, vähässä vedessä koon mukaan noin 15-25 minuuttia. Isoja talven punajuuria voi joutua keittämään selvästi pidempään. Kokeile kypsyyttä tikulla tai haarukalla. Kippaa kypsät punajuuret kylmään veteen ja kuori ne.

Lohko punajuuret ja paista niitä hetki pannulla noin puolessa ruokalusikallisessa voita. Pari minuuttia riittää, lohkot lämpenevät ja voi kiillottaa pinnan kauniisti. Kaada joukkoon balsamietikka, soijakastike ja valkoviini. Kiehauta muutama minuutti miedolla lämmöllä niin että noin puolet nesteestä haihtuu. Nosta pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon loppu voi ja persiljasilppua. Sekoittele, jotta voi sulaa.

Kommentit