Tyttöjen saunailta - lohivoileivät
Olen viettänyt viime aikoina todella paljon aikaa vintiöiden pikku tyttöjeni kanssa kolmisin. Varsinkin iltaisin tytöt ikävöivät isäänsä, jolle on maaliskuulle osunut massiivinen reissuputki. Halusin viimeisen odotuksen täyteisen illan ratoksi kehittää mukavaa ohjelmaa, joka ohjaisi ajatukset johonkin muuhun kuin siihen milloin isä tulee - tuleeko isä kohta - tuleeko isä kun on pikku kakkonen? Niinpä pidimme pienen tyttöjen illan. Ensin sisustimme (siirreltiin sohvatyynyjä ja vaihdettiin niihin päällisiä), sitten katsoimme pikku kakkosta ja lopuksi saunoimme yhdessä.
Mitään hiustenpesua kummempaa hemmottelua ei ollut ohjelmassa, ellei sitten todella herkullisia voileipiä lasketa hemmotteluksi. Niin ja lasten mielestä parasta hemmottelua olivat luultavasti pikkuiset kastelukannut saunassa. Että se vesi onkin niin mainio elementti.
Lohivoileivät syntyivät paahdetuista, voidelluista leipäviipaleista ja täytteestä, jonka sekoitin tähteeksi jääneestä lohenpalasesta, tuorejuustosta ja ranskankermasta. Mietin vähän etukäteen, että mahtaisivatko "saunavieraani" arvostaa juuri tällaista iltapalaa, mutta leivät kävivät hyvin kaupaksi. Saunajuomaksi tarjoilin omenamehua ja jälkkäriksi nallekarkkeja.
Leivistä tuli oikeasti aika kivoja, näitä voisi loihtia vaikka mihin juhliin.
Lohitäyte (voileiville, uuniperunalle, wrapeille)
noin 200 g loimulohta, lämminsavulohta tms.
2 dl ranskankermaa (tai 1 dl ranskankermaa, 1 dl tuorejuustoa)
1/2 pientä punasipulia pieneksi silputtuna
tilliä
sitruunamehua
mustapippuria
(suolaa)
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi. Mausta. Ohenna tarvittaessa kermaviilillä tai vaikka maustamattomalla jugurtilla.
Kommentit
Lähetä kommentti