Klassikko - sacherkakku

Pääsiäisenä syödään perinteisesti suklaata, miksi ei siis sacheria? En ole tehnyt sacherkakkua vuosiin, mutta taas se sama Pirkan ruokalehtinen houkutti minut leipomishommiin. 

Sacherkakku on vanha wieniläinen kakku, jonka oikea ohje on hotelli Sacherin salaisuus. Ja varmaan jokainen itävaltalainen kondiittori leipoo tätä omalla tavallaan. Toki suklaisten kakkujen sacher-oikeellisuudesta on väännetty oikeudessa asti. Wikipedia tietää asiasta melkoisesti lisää. 

Minäkin uskaltauduin soveltamaan ja käytin kakun täytteenä vadelmahilloa. Pääsiäisempi, keväisempi ja aidompi tulee kyllä aprikoosihillon kanssa. Halusin kuitenkin käyttää tyhjentää kaapin hilloantimia uusien haalimisen sijaan. Ja jos nyt tuntuu siltä, että tätä ei voi kutsua sacheriksi, niin kutsuttakoon kakkua suklaakakuksi.



Olen ollut vähän ennakkoluuloinen sacheri suhteen ja ehkä siitä on johtunut tuo pitkähkö tauko sacherin leipomisessa. Ennakkoluuloissani ole ajatellut sacherin vähän kuivaksi ja pahimmillaan vähän mauttomaksi. No ei ollut kuivaa eikä mautontakaan, lisäksi kakussa on jotain tyylikästä ja klassista upeutta. Kuorrutus ei tietenkään käyttäytynyt niin kuin kuvittelen sen Hotel Sacherissa käyttäytyvän, mutta kakusta tuli kuitenkin ihan siisti. 



Pitkähköstä ohjeesta huolimatta tämä ei ole ollenkaan vaikeaa. Ohje kannattaa kuitenkin lukee ensin huolella läpi.


Sacherkakku
(Pohjan ohje lopulta Valiolta)

200 g tummaa suklaata
200 g voita
4 kanamunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Kostutus:
1 dl vahvaa kahvijuomaa
2 rkl konjakkia

Täyte:
1 prk aprikoosi- (tai vadelma-)marmeladia

Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata
1 dl vispikermaa
1 rkl voita

Aloita kakun valmistaminen mittaamalla voi ja suklaa kattilaan. Sulata alhaisella lämmöllä. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Lisää vaahtoon varovasti nostellen jauho-leivinjauheseos ja jäähdytetty voi-suklaasula esim. puuhaarukalla tai nuolijalla. Kaada kakkutaikina voideltuun ja korppujauhotettuun 3 l:n tasapohjaiseen vuokaan. Paista kakkua uunin alaosassa 175 asteessa 45 min. 
 
Kumoa pohja hiukan jäähtyneenä. Leikkaa täysin jäähtyneenä kolmeen osaan. Siirrä pohjaksi tuleva levy tarjoiluvadille. Asettele levyn alle leivinpaperisuikaleet suojaamaan vatia kuorrutuksen valumiselta. Kostuta pohjalevyä kahviseoksella ja levitä päälle kerros hilloa. Nosta päälle toinen kakku levy, kostuta ja täytä hillolla. Nosta päällimmäinen kakkulevy paikalleen, kostuta ja levitä kakun päälle ja reunoille loput marmeladista.
 
Kuumenna kuorrutuksen kerma kiehumispisteeseen, paloittele suklaa ja lisää kattilaan. Pidä levy matalalla lämmöllä. Sekoita tasaiseksi. Nosta kattila levyltä ja lisää voi nokareina. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä kuorrutusta hieman ja kaada noin 1/4 osaa kuorrutuksesta kakulle. Levitä lastalla kakun päälle ja reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 15 minuuttia. Levitä loppu kuorrutus kakun päälle. Jos kuorrutus on jähmettynyt, lämmitä sitä varovasti uudelleen. Vedä leivinpaperisuikaleet pois kakun alta. Siirrä kakku jääkaappiin ja anna tekeytyä seuraavaan päivään. Tarjoa halutessasi kermavaahdon kanssa.

Sacher on mukava, koska sen voi tehdä parikin päivää etukäteen tai vielä enemmän hyvissä ajoin ja pakastaa.

Kommentit