Sienessä


Hei. Olen Maija ja minulla on ongelma. Elämäni pyörii sienin ympärillä. En pysty edes lenkille menemään ilman, että poikkean reitiltä vähän väliä kurkkaamaan, mitä kaikkea ihanaa metsässä piileskelee. Ihan kuin tarvitsisin yhtään lisää.
 
Sienisyksy on ollut loistava. Kaikkea on ja paljon. Paitsi matoja. Yleensä nimittäin madot ehtivät sieneen ennen minua. Tietääkö joku missä madot luuraa? Myös omenat ja pihlajanmarjat ovat tosi siistejä. En valita, tämä sopii oikein hyvin.



Hävikkiviikon kannalta tämä sienimetsässä intoilu on tietysti vähän kyseenalaista. Olen luultavasti haalinut kotiini sieniä reilusti yli oman tarpeen. Ja yli naapureiden tarpeen. Sitä paitsi, en ole varma, ovatko ihan kaikki ihan yhtä innoissaan metsien värikkäistä antimista. Nooh, murehdin sitä ongelmaa myöhemmin. Nyt nautin herkkutateista, rouskuista, kantarelleista ja lampaankäävistä. Kohta alkaa varmaan suppilovahverotkin nousta sammaleiden keskeltä...

Nautin myös pienistä sienestyskavereista, kauniista metsästä, hyvistä eväistä ja upeista alkusyksyn päivistä. Suosittelen kaikille metsässä piipahtamista. Sieniä oppii lopulta tunnistamaan aika nopeasti ja niiden laittaminen on tosi helppoa.

Lampaankäävistä ei näemmä ole kuvaa. Olin niin innoissani niistä, että lykkäsin ne pannulle saman tien:-/ Höh.





Eväät ovat keskeinen osa retkeä. Wrapit on koko perheen suosikki. Aika monta kesäretkeä tehtiin erilaisten wrappien voimalla. Nyt ne täytettiin hävikkiviikon henkeen tähteeksi jääneellä broilerilla, juustolla, kurkulla, paprikalla, salaatilla ja ananaksella. Papu-fetasalaatti on aikuisten suosikki. Jälkkäriksi mukaan otettiin niin ikään tähteitä: porkkanakakkua ja mutakakkua. 


Kommentit