Tarte tatin

Olen hävikkiviikon jälkihöyryissä jatkanut pakastimen siivoamista nyssykkä kerrallaan. Viime viikonloppuna sulatettu taikinanyssykkä paljastui makutestin perusteella sopivaksi tarte tatiniin, sattuipa siis kivasti. Mummolan omenoitakin oli vielä sopivasti selvittämättä. Tarte tatin on yksi suosikeistani. Se on vaan jotenkin niin herkullista ja eleganttia ja yksinkertaista.

Tarte tatin on oikeasti aika helppo leivonnainen, mutta se vaatii ehkä pari harjoituskierrosta alle. Mulla on homma mennyt pari kertaa liian tummaksi ja välillä sokeri ei ole karamellisoitunut tarpeeksi. Pannuissa ja liesissä on eroja, joten mitään tarkkaa ohjetta levyn kuumuusasteesta tai paistoajasta ei voi antaa. Lähinnä kannattaa pysytellä lähellä ja seurailla sitä miten sokeri ottaa väriä.

Luomuviikon kunniaksi kannattaa valita mahdollisimman paljon luomu-raakaineita. Ohje taitaa olla alunperin hesarista.


Tarte tatin

Taikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
75 g voita
1/2 dl vettä

Täyte:
6-7 hapanta omenaa
75 g voita
1 dl sokeria

Tee ensin taikina. Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Paloittele joukkoon voi. Nypi ainekset sormin ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikinapallo kelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Kuori omenat, poista siemenkodat. Halkaise omenat. Valitse halkaisijaltaan noin 22 sentin pannu, joka on lieden- ja uunin kestävä. Varmista, että myös mahdolliset kahvat kestävät uunin.


Laita pannuun voi ja 3/4 dl sokeria. Anna sulaa. Pidä miedolla lämmöllä ja sekoittele, kunnes seos on muuttunut vaalean kinuskin väriseksi. Ota pannu hetkeksi liedeltä ja lado omenat kinuskin päälle.

Nosta vuoka takaisin liedelle ja pidä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Kinuski kuplii omenoiden välissä ja omenat hieman pehmenevät. Ota vuoka liedeltä. Ripottele loput sokerista omenoiden päälle. Kauli taikina hieman vuokaa suuremmaksi ympyräksi. Nosta taikina vuoan päälle, painele taikinan reunat omenoiden ja vuoan reunan väliin. Pistele taikinaan haarukalla muutama reikä. Nosta vuoka 200-asteiseen uuniin. Paista 25-30 minuuttia eli kunnes taikinapinta on saanut kauniin ruskean värin.

Anna kypsän piirakan vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoamista. Vedä veitsellä vuoan reunat, jotta piirakka lähtee hyvin irti. Kumoa piirakka tarjoiluvadille. Tarjoa lämpimänä esimerkiksi kermavaahdon kera.

 

Kommentit