Broileripyörykät ja wasabikastike

Svenska dagenin kunniaksi ei ohjelmassa tällä kertaa ollut erityisen ruotsalaista ruokaa, mutta kokki sentään oli ruotsalainen. Broileripyörykät yllättivät täysin ja olivat tosi herkullisia. Samoin wasabikastike, sitä aion sekoitella tuota pikaa uudestaan vaikkapa lohen kaveriksi.





Broileripyörykät ja wasabikastike

1 sipuli
1 rkl ruokaöljyä
500 g broilerin jauhelihaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 keltuaista (voi hyvin jättää poiskin)
1 rkl maissi- tai ohratärkkelystä
1 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunankuorta raastettuna
1-2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria


Pinnalle: seesaminsiemeniä
(tilkka seesamiöljyä)

Kastike:
1 dl ranskankermaa
2 rkl majoneesia
2-3 tl wasabia
1 rkl limettimehua
ripaus sokeria ja suolaa

Silppua sipuli ja kuullota se pehmeäksi öljyssä. Sekoita kaikki pyörykkätaikinan ainekset keskenään. Anna taikinan seistä ja makujen tekeytyä jonkin aikaa. Paista pieni pala taikinaa ja tarkista, onko mausteita riittävästi.

Pyörittele taikina pyöryköiksi ja ripottele niille seesaminesiemeniä. Paista pannulla rypsiöljyssä tai uunissa 200 asteessa n. 10-15 minuuttia pyöryköiden koosta riippuen.

Sekoita kastikeainekset ja anna maustua hetki. Tarjoa broileripyörykät riisin ja kastikkeen kanssa.

Kommentit