Koh samuin salaatti

Höh. Taas kävi sama tyhmä juttu. Löysin kivan ohjeen, tein kovalla touhulla ihanaa ruokaa. Siitä tuli kaiken lisäksi nättiäkin. Otin nälkäisenä ja vähintään yhtä kovalla touhulla kuvia. Sitten lasiin loraus viiniä, istualleen ja ruuan kimppuun. Olimme koko porukka oikein mielissämme herkullisesta ruuasta ja päätin heti saman iltana postata jutun salaatista tänne.

Mutta mutta. Parkkeerasin itseni pullean massun, kameran, kuvapiuhan ja tietokoneen kanssa sohvalle ja funtsailin samalla, että mitä kivaa kirjoittaisin. Olin vielä ihan hyvällä mielellä. Sitten näytölle ilmaantui harmitus eli kuusi epätarkkaa kuvaa herkkusalaatista. Oikein kokonaiset kuusi kappaletta. Ja siinä ei kikkailut paljon auta, kun kuvat ovat epätarkkoja. Ei sillä, että paljon osaisin, mutta jotain sentään. Salaatti selvitettiin tietysti viimeistä murua myöten kerralla eli ei ollut edes mahdollisuutta ottaa uusia kuvia.

Hesarin ohje oli niin hyvä ja herkullinen, että rikon päätöstäni olla julkaisematta huonoja kuvia. Ja on tässä sentään vähän fokusta, olisi vaan voinut olla enemmänkin. Sitä paitsi, kuvasta saa kuitenkin käsityksen, että mistä on kysymys. Raikas salaatti sopii hienosti vaikka vapuksi, ellei nyt välttämättä halua nakkeja ja perunasalaattia. Sen verran muuten tuunasin ohjetta, että lisäsin salaattiin kurkkua.





Koh Samuin salaatti

200 g lasinuudeleita (riisinuudeli)
180 g katkarapuja
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1 dl cashew- tai maapähkinöitä
2 rkl rypsiöljyä
200 g possun jauhelihaa
1 ruukku tuoretta korianteria
(1/2 kurkku)

Kastike:
1 punainen chili
2 tomaattia
3 kevätsipulinvartta
1 rkl kalakastiketta
1 rkl limettimehua
1 tl palmusokeria
2 tl tom yam tahnaa
½ tl suolaa

Tarjoiluun:
rapeaa salaattia

Laita lasinuudelit likoamaan huoneenlämpöiseen veteen noin 40 minuutiksi. Ota katkaravut sulamaan. Tee kastike isoon kulhoon. Hienonna chili siemenineen. Halkaise tomaatti, poista kanta ja siemenet. Kuutioi tomaatti pieniksi kuutioiksi. Viipaloi kevätsipulit ohuiksi viipaleiksi.
Mittaa chili-tomaatti-kevätsipuliseoksen joukkoon kalakastike, limettimehu, palmusokeri ja tom yam -tahna. Jätä odottamaan.

Hienonna katkaravut. Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynsi. Kuumenna pannu mutta älä vielä lisää öljyä. Paahda ensin cashew- tai maapähkinöitä kuumalla kuivalla pannulla, jotta ne saavat hieman väriä. Kaada työlaudalle jäähtymään. Laita possun jauheliha kuivalle kuumalla pannulle paistumaan. Ruskista ja kaada lautaselle tms. jäähtymään. Lisää pannulle öljyä ja kuullota ensin sipulisilppua pari minuuttia. Lisää valkosipuli ja hienonnetut katkaravut. Paista vielä pari minuuttia ja kaada lautaselle jäähtymään.

Kuumenna vettä kattilassa ja keitä lasinuudeleita 10–15 sekuntia. Kaada siivilään ja valuta nopeasti. Kaada nuudelit sitten kulhoon kastikkeen joukkoon. Sekoita mukaan kuullotetut sipulit, katkaravut, paloiteltu kurkku, paahdetut pähkinät sekä paistettu possun jauheliha. Hienonna lopuksi mukaan korianteri.

Vinkki: Tarjoa nuudelisalaatti huoneenlämpöisenä tai hieman viilennettynä salaattipedillä. Valitse rapeaa salaattia, esimerkiksi roomansalaattia tai jäävuorisalaattia. Voit sekoittaa pestyn, kuivatun ja paloitellun salaatin myös nuudeleiden sekaan.

Kommentit