Nyhtöpaisti

Tein kesällä nyhtöpaistia muutamiin perhejuhliin ja paisti sai silloin melkoisesti kiitosta. Ohje jäi kuitenkin silloin jakamatta. Nyt paisti palasi mieleeni, kun tuumailin eväitä loppuvuoden juhliin.

Nyhtöpaisti on kiitollinen ruoka: sen kanssa tuskin voi epäonnistua, homman voi tehdä kokonaan valmiiksi etukäteen ja se sopii moneen lähtöön. Lisäksi nyhtöpaisti on aika kompaktia tarjottavaa, vaikka se onkin todella ruokaisaa. Kauniiksi lopuksi tähteet voi pakastaa tai soveltaa vaikka kesärulliksi, tacoiksi tai uuniperunan täytteeksi. 

Ohje on peräisin Kotiliedeltä, tosin tuunasin maustelientä lopulta melkoisesti. Lisäsin kaikkea. En tiedä oliko vika alunperin kokissa vai lihassa, mutta ohjeen mukaan tehtynä setti oli aluksi aika apaattista. Tuunaamisen jälkeen tulos oli lopulta oikein kiva. Tärkeää on antaa paistin maustua rauhassa ainakin seuraavaan päivään ja sen jälkeen tarjota se huoneenlämpöisenä. 



Annos on valtava, paistia syntyy noin 30 hengelle noutopöytään. Puolikkaalla annoksella ruokkii nälkäisen perheen pari kertaa.

Nyhtöpaisti

3-4 kg naudan paahtopaistia
nokare voita
2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
2-4 sipulia
noin 10 valkosipulinkynttä
tilkka vettä

Mausteliemi:
lihan paistoliemi
1 rkl soijakastiketta
2 tl sitruunaruohotahnaa
2 tl inkivääritahnaa
2 tl makeaa chilikastiketta
mustapippuria myllystä
2 limetin mehu
1 rkl seesaminsiemenöljyä

Ota naudanpaisti huoneenlämpöön hyvissä ajoin (vähintään tunti). Kuumenna iso paistinpannu ja sulata rasva pannussa. Ruskista paistin pinta molemmin puolin kuumassa voissa. Siirrä paisti suureen paistopussiin uunivuokaan. Lisää pussiin sipulit ja valkosipulinkynnet. Mausta paisti suola-pippuriseoksella. 

Huuhdo pannu vesitilkalla ja kaada liemi pussiin. Sulje pussi ja tee yhteen nurkkaan reikä. Aseta rikottu kulma siten, että liemi ei valu ulos. Kypsennä paistia 15 minuuttia 200 asteessa ja laske sitten uunin lämpötila 120 asteeseen. Jatka kypsennystä noin 5 tuntia.

Sekoita mausteliemen ainekset. Ota paisti uunista ja anna sen jäähtyä noin tunti. Nosta liha pussista ja siivilöi paistoneste mausteliemeen. Revi hieman jäähtynyt naudanpaisti kahdella haarukalla rihmoiksi kulhoon tai vuokaan. Kaada liemi lihasuikaleiden päälle ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Ja kuten mainitsin, taisin ainakin kaksikertaistaa tuon mausteliemen.

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen tarjoilua ja asettele se keoksi vadille. Korista ylikypsä naudanpaisti yrteillä tai babysalaatilla.

Kommentit