Vegevohvelit
Maaliskuun lopulla (siis voi kääk, aika rientää) vietetään vohvelipäivää, ainakin meillä kotona ja Ruotsissa. Ruotsissa kevät alkaa vohvelipäivästä. Våffeldagenin alkuperä on aika hauska: perinne on saanut alkunsa Marian ilmestymisen päivästä, vårfrudagen kääntyi kansan suussa våffeldageniksi.
Vohvelipäivä sattui tänä vuonna lauantaille, joten järkkäsin perheelle aamupalaa. Aamiainen lisukkeineen oli sen verran täyteläinen elämys kaikille, että ihan heti ei tarvitse paistaa lisää vohveleita. Enkä oikeasti edes ole kovin innokas vohvelinpaistaja, koska homma on suoraan sanoen ärsyttävää sottaamista. Teen mielummin lettuja ja yksi tosi mieleinen juttu on uunipannukakku.
Vegaanivohveleiden ohje on peräisin vegaaniliiton sivuilta, tosin tuunasin ohjetta mieleiseksi.
Vegaanivohvelit (n. 6 kpl)
2,5 dl kaurakermaa
1 dl vettä
0,5 dl öljyä
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
0,25 tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
Sekoita kaurakerma, vesi, öljy, sokeri, suola ja vanilja. Siivilöi jauhojen joukkoon leivinjauhe ja kaurahiutaleet. Lisää kuivat aineet kermaseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Anna turvota sillä aikaa kun vohvelirauta kuumenee. Kaada kuumaan vohvelirautaan kerrallaan n. 0,75 dl vohvelitaikinaa ja laita kansi kiinni. Paista vohvelia 2–3 minuuttia eli kunnes vohveli on kypsä. Avaa vohveliraudan kansi ja poista vohveli varovaisesti haarukalla vahingoittamatta vohveliraudan pintaa.
Vohveliraudan kantta ei kannata availla paistamisen aikana, jotta vohveli kypsyy tasaisesti. Jos kannen avaa ja vohveli ei ole vielä kypsä, voi se haljeta keskeltä siten, että osa siitä on kiinni vohveliraudan kannessa ja osa sen pohjassa.
Jos haluat paistaa kaikki vohvelit valmiiksi ennen syömistä, älä kasaa niitä yhteen pinoon, sillä kuumien vohveleiden höyry pehmentää ne. Laita vohvelit vierekkäin jäähdytysritilälle tai vaikka uunin ritilälle, jolloin ne pysyvät rapeina syömiseen saakka.
Kommentit
Lähetä kommentti