Omenakakku sharlotka
Tämä syksy on ollut aika hyvä leivontasyksy, ainakin sään puolesta. Pihatouhut ja sienimetsä eivät esimerkiksi tänään erityisemmin houkutelleet. Sen sijaan kotoilu tuoreen omenakakun ja kahvin kanssa tuntui ihan erityisen hyvältä ajatukselta.
Arvasin heti ohjeen nähtyäni, että tämä omenakakku olisi minulle mieleen: paljon omenaa ja vain vähän mitään muuta, eikä mitään sellaista, mistä voisi jotenkin tulla kuivaa käppämää.
Sharlotkat ovat perinteisiä venäläisiä leivonnaisia, tämä ohje on kuitenkin peräisin Kodin Kuvalehdeltä.
Sharlotka
5 hapanta omenaa (esim. Antonovka tai Granny Smith)
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
Pinnalle tomusokeria ja kanelia
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita leivinpaperi halkaisijaltaan 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Parhaiten tämä onnistuu kun rypistät leivinpaperin ensin käsissäsi mahdollisimman pieneksi palloksi ja siitä sitten oikaiset sen varovasti. Rypistelty paperi on helpompi asetella vuoan pohjalle ja reunoille. Voitele paperi.
Halkaise omenat ja poista siemenkodat. Voit myös kuoria omenat, jos haluat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi ja puolita viipaleet. Levitä ne vuokaan. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri. Lisää vaniljasokeri ja vehnäjauhot varovasti käännellen. Kaada paksu seos vuokaan omenoiden päälle. Paista kakkua uunin alatasolla 20 minuuttia ja lopuksi keskitasolla n. 30 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis. Jäähdytä.
Leikkaa reunat veitsellä irti vuoan reunoista. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja irrota leivinpaperi. Siivilöi päälle kanelia ja tomusokeria. Tarjoa kermavaahdon ja vadelmahillon kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti