Simpukat merimiehen vaimon tapaan
Kuvasta ei heti arvaisi, että olen ollut oikein valokuvauskurssilla, joka on vieläpä ollut tosi hyvä... Kunnon kännykällä napattu lähikuva, joka on kaiken lisäksi noin vuoden vanha. Mutta sillä mennään. Muuten jää ilosanoma simpukoista jakamatta. Selailin pitkään hakemistoani ja juttujani, koska en meinannut uskoa, että en ole tästä herkusta aiemmin kirjoitellut. Vastahan olen blogannut ruuasta vähän yli kahdeksan vuotta.
Simpukat ovat herkullisia (ja hyvin saatavilla) syyskuusta huhtikuulle. Kätevintä on ostaa ne sellaisessa sinisessä boksissa. Tsekkaa vielä, että simpukat ovat MSC-merkittyjä. Boksin simpukat ovat keittovalmiina: ei harjaamista eikä muutakaan rämppäämistä. Lisäksi laatu on hyvä, taisin tänään heittää pois noin yhden simpukan per laatikko.
Pienten ennakkovalmisteluiden jälkeen klassikkoruoka simpukat merimiehen vaimon tapaan (Moules à la marnière) valmistuvat nopeasti ja ovat tosi herkullisia.
Sinisimpukat merimiehen vaimon tapaan
4-6:lle
n. 2-3 kg tuoreita sinisimpukoita
50 g voita tai oliiviöljyä
4 salottisipulia hienonnettuina
4 valkosipulinkynttä hienonnettuina
5 dl kuivaa valkoviiniä (tai puolet viiniä ja puolet kalalientä)
1 dl persiljaa silputtuna
0,5 dl timjamia silputtuna
suolaa ja mustapippuria
Kuullota sipulia ja valkosipulinkynsiä rasvassa. Lisää joukkoon valkoviini, yrtit ja mausta liemi suolalla ja pippurilla. Kuumenna liemi kiehuvaksi. Kumoa simpukat kattilaan (ilman suolavettä). Laita kansi päälle ja anna simpukoiden kypsyä noin kuusi minuuttia. Voit välillä käännellä simpukoita liemen joukkoon, vaikka päällimmäiset simpukat kypsyvät myös pelkässä höyryssä. Tarjoa simpukat syviltä lautasilta ja kaada lientä niiden päälle. Heitä pois simpukat, jotka eivät ole auenneet kuumennettaessa. Kata pöytään iso kulho simpukan kuoria varten.
Meillä simpukat ovat koko perheen sormiruokaa. Tyhjää simpukan kuorta käytetään haarukkana, jolla voi napsia seuraavia simpukan lihoja. Lientä voi ryystää tyhjällä simpukan kuorella tai vähän fiksummin lusikalla. Simpukoiden lisäksi tarjolla on yleensä ranskalaisia perunoita, vaaleaa leipää ja valkosipulimajoneesia.
Kommentit
Lähetä kommentti