Croissantit
Ohhoh, kesä tuli ja sitten kesä meni, tai on ainakin jo lopuillaan. Loma oli monelta osin tavallista vauhdikkaampi, mutta siitä myöhemmin lisää. Keittiössä tuli tietysti kanssa häärittyä, mutta aikaa ja intoa bloggaamiseen ei juuri ollut. Ainakaan yhtä aikaa. Mutta kyllä tämä taas tästä. Leivotus on taas aika kovaa ja jotain pitää kokkaillakin.
Arki on meillä pääosin simppeliä perusruokaa: keittoja, laatikoita, kastikkeita. Viikonloppuisin nukutaan pidempään ja varsinkin sunnuntain aamiaisella tarjolla on yleensä jotain arkiaamuista poikkeavaa. Yksi tosi mainio herkku on itse tehdyt croissantit. Nämä vaativat vähän askartelua, mutta ovat kyllä vaivan väärti.
Ohje on alun perin Myllyn parhaalta, mutta tuunailin ja ennen kaikkea pienensin sitä vähän matkan varrella. Kun en halua ihan koko sunnuntaiaamua käyttää leipomiseen. Lisäksi ajattelin ensi kerralla tehdä nämä paistamista vaille valmiiksi edellisenä iltana.
Croissantit
2,5 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeri
25 g hiivaa
1/2 kananmuna
420 g vehnäjauhoja
Kaulintaan:
250 g voita
Voiteluun:
1/2 kananmuna
Sekoita kylmään veteen sokeri, suola ja murennettu
hiiva. Lisää reilu puolet jauhoista ja vatkaa taikinaa voimakkaasti.
Lisää noin puolikas kananmuna (säästä loput voiteluun) sekä loput jauhot ja alusta kulhon laidasta irtoava
taikina. Peitä ja anna taikinan levätä 20 minuuttia.
Kauli levännyt taikina suorakaiteen muotoiseksi, noin 1,5 cm:n levyksi. Vedä
jääkaappikylmästä voista lastuja juustohöylällä taikinalevylle
kerroksittain niin että voilastut peittävät puolet taikinalevystä. Jätä taikinan levyn reunat ilman voita, jotta voi pysyy kaulitessa taikinan sisällä, ikään kuin taskussa. Taita
toinen puoli päälle ja kauli taikinalevy kevyesti.
Taita levy kolmin
kerroin ja anna levätä noin 10 minuuttia kylmässä. Kauli taikina
suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja taittele jälleen kolmin kerroin.
Anna levätä ja kauli taikina samoin vielä kaksi kertaa. Annan taikinan levätä kylmässä lopuksi 10-20 minuuttia.
Kauli taikinasta levy, n. 30 x 55 cm. Leikkaa taikina kolmioiksi. Kolmiot saavat olla aika pitkiä, eli tuon 30 cm pitkiä, jotta croissantteihin tulee runsaasti kierroksia. Rullaa kolmiot croissanteiksi ja taivuta niitä vähän kaarelle. Siirrä leivinpaperille ja anna kohota. Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Herkullisen näköisiä! Pitää varmaan joskus testata onnistunko tekemään noin upeita croissantteja.
VastaaPoistaKannattaa kokeilla, ovat ihania!
VastaaPoista